Dick Lindertz – Näin minusta tuli vaikuttaja
Olen ollut mukana alalla jo pitkään – kaikki alkoi 90 luvun puolessa välissä, kun perustin oman kotisivun, jonka keskiössä olivat reseptit ja myöhemmin myös ravintolavinkit. Sivusto sai aikanaan yllättävän paljon suosiota ja oli pystyssä vuoteen 2008 asti, jolloin siirsin toimintani kokonaan Facebookiin (ja sittemmin muihin somekanaviin). Vuonna 2011 elämäni muuttui sairauden myötä, ja sen seurauksena aloin syödä terveellisemmin. Tästä syntyi vuonna 2012 Mukana Maku -ruokablogi, jossa jaoin tuttuja reseptejäni hieman terveellisemmässä muodossa – kuitenkaan mausta tinkimättä. Nimestä tuli samalla kanavieni tunnus.
Dick Lindertz – Näin minusta tuli vaikuttaja Lue »